About me

Nyt mä sen teen. Nyt mä jatkan tän blogin kirjottamista. Ihan omaksi iloksi vaan, edelleenkin ilman mitään päätä tai häntää. Eli kunhan vaan kirjottelen mitä mieleen juolahtaa, ihan sama lukeeko tätä kukaan muu, kun mä ite.

Taisin kirjottaa viimeks viime keväänä Englannista? Sit se vaan loppu. Loppu koska olin laiska, vaikka mulla ei mitään muuta olis ollutkaan, kun aikaa. Enkä voi ees keksiä tähän mitään tekosyitä, miks en ois muka voinu/kerenny kirjottaa, koska mähän vietin viime vuoden valmistumisen jälkeen yhteen kasvaneena mun läppärin kans. Monta kertaa aattelin, että voi kun olis niin kivaa taas kirjottaa jotain turhaa liibalaabaa, mutta se alottaminen on vaan oli jotenki aivan älyttömän vaikeaa. Plus keksin aina ehkä yhden postaus aiheen ja sit se olis taas luultavasti jääny siihen. Voi olla että nytkin käy niin, mut yritän silti.

Tää eka postaus vois nyt olla vaikka "About me", joo se on hyvä käytetään sitä. Eli epämääränen tieto/fakta pläjäys musta, koska mähän oon muuttunu niin kamalasti sitten viime kerran?

1. Niinku luultavasti joka toinen tai ainakin kolmas suomalainen nuorehko tyttönen tai no miks ei poikakin, niin mä vihaan soittamista. Lääkärit, parturit, hierojat yms. miks ei teille vaan voi laittaa viestiä jo hoitaa sitä ajanvarausta sillä tavalla. Kuka oikeesti tykkää soittamisesta? No ei kukaan. Get your shit together ja mahdollistakaa tää, niin tällasella "puhelin kammosella" ei välttämättä menis kahta vuotta varata aikaa hammaslääkärille, koska en enää kehtaa pyytää äitiä soittamaan mun puolesta.

2. Oon paskin äidinkielessä eli siis kaikessa mikä liittyy tähän kieleen mitä mun pitäis osata luonnostaan. Osaan ehkä puhua sujuvasti, mutta kirjottamaan kun ruvetaan niin oon menetetty tapaus. Yhdyssanat, isot kirjaimet, pilkut ja pisteet. Niinku miten niitä käytetään? Olis ehkä voinu keskittyä äidinkielen tunneilla vähän paremmin. Jos siis oot nyt ruvennu tai aiot ruveta lukemaan tätä  blogia, niin koita kestää.

3. Rakastan lukemista. Välillä toki tulee niitä ns. kuivia kausia, kun ei vois vähempää kiinnostaa joku kirjan avaaminen. Sitten taas, kun se into iskee, niin siitä lukemisesta ei välttämättä ihan heti tuu loppua. Voin lukea jonku kirjan kannesta kanteen vaikka yhdeltä istumalta (sama koskee myös TV-sarjoja). MUTTA mä en osaa lukea mitään uutta, koska pelkään että uudet kirjat vaan tuottais kamalan pettymyksen. Kyllä. Oon lukenu samat erittäin hyväks todetut kirjat useampaan kertaan, koska se vaan pistää v**uttamaan jos lukee huonon kirjan.

4. Tää on vähän ehkä sama, kun toi kolmonen eli musiikki on parasta paskaa! Mutta niinku kirjojenkin kans, niin välillä tulee niitä kausia kun ei tosiaankaan vois vähempää kiinnostaa kuunnella musiikkia, vaan haluun nauttia hiljasuudesta tai korkeintaan telkkarin mölystä taustalla puhelinta räplätessä. Sitten tulee taas niitä kausia, kun siitä musiikista ei vaan voi saada tarpeekseen. Esim. nyt oon viettäny varmaan viimeset kolme vuorokautta kuulokkeet korvilla aina, kun on vaan ollu mahdollista ja katellu musavideoita Youtubesta. Niin ja musiikkimaku vaihtelee Teflon Brothersista - Knife Partyyn, James Arthurista - Bring Me The Horizoniin ja Siasta - 30 Seconds to Marsiin.

5. Tykkään vaihtaa mun hiusväriä usein. Tosi usein. Ja teen sen aina ite, koska no a) en edelleenkään tohi soittaa sinne parturiin. Äiti voikko soittaa mun puolesta? ja b) en jostain syystä tohi antaa kunnon ammattilaisten koske mun hiuksiin, vaikka ne varmasti osais hoitaa asian vähän hellävarasemmin, plus oon pihi. Se on ihme jos mulla on vielä vuoden päästä saman väriset hiukset kun nyt. Tän hetkinen hiusväri on varastettu mun all time favourite Disney pahikselta eli Cruella De Vililtä.

https://fi.pinterest.com/pin/287948969902449983/

Tuntuu että juttua riittäis tällä kertaa vaikka kuinka pitkään tekstiin, mutta ehkä mä vaan lopetan tän tähän, niin adiós!

Voiko ihminen enää laiskempi olla

Siis ihan oikeasti voiko tästä enää laiskemmaks muuttua? Mulla ei oo ollu mitään muuta ku aikaa viimeset neljä viikko kirjottaa tää postaus loppuun minkä alotinki sillon neljä viikkoa sitte, mutta jäi jostain kumman syystä kesken. Anyway yritän nyt saada kirjotettua tän loppuun. Luultavasti paljon jää puuttumaan, koska no kuukaudessa nyt kerkeää unohtamaan kuitenki aika paljon yksityiskohtia.

Vieläki vähän outo olo ja tuntuu siltä, kun olisin vaan käymässä kotona ja pian pitäis suunnata takas Englantiin. Onneks ei tarvi. Älkää käsittäkö väärin, rakastin olla Englannissa, mutta ei kotona oloa voita silti mikään.

Viimenen harjotteluviikko meni aivan yli nopeaa, ehkä osittain sen takia, kun ootin ja pelkäsin torstaita, kun piti sanoa kaikille viimesen kerran heipat. Tiistaina meillä oli arviointi keskustelu ja saatiin tottakai parhaat mahdolliset arvosanat koko harjottelusta, Lindsey joka oli mukana siinä arviointi keskustelussa, kehu meitä sen minkä kerkes ja sano, että meidän takia ne tohtii ottaa ens vuonnakin Suomalaisia harjottelijoita. Ann ja Felicity, jotka oli meidän yhteyshenkilöt Englannin päässä, sano tän arvioinnin jälkeen, että ollaan (minä, Reeli ja Henna) parhaat Suomalaiset harjottelijat, mitä niillä on ikinä ollu, koska kukaan ei ollu kuulemma saanu koskaan niin paljon kehuja, mitä me oltiin saatu. Hyvä me! Ja pakko mainita tähän väliin, että jos kukaan ikinä ees hetkisen aattelee, että ois kiva lähteä Englantiin työharjotteluun nii DO IT! Mä on niin tyytyväinen omaan päätökseeni lähteä, koska ainakin toi Pinelands Language Centre, joka toimii East Sussexin alueella oli paras madollinen yhteys... what ever (ne siis hommas meille harjottelupaikat ja asuinpaikat), koska Ann ja Felicity piti meistä niin hyvää huolta siellä, ettei tarvinu murehtia koko matkan aikana yhtään mistään. Torstaina jouduin sit sanomaan hyvästit niin moneen kertaan, etten oo varmaan viimesen vuoden aikana sanonu sitä sanaa yhteensäkkään niin montaa kertaa, kun tuona päivänä. Saatiin lahjoja ja kehuja niin paljon, että kyllä sitä joutu vähän itkua pidättelemään, kun viimesen kerran astuttiin Marks&Spencerin ovista ulos ja suunnattiin bussi pysäkille, koska kaikki siellä nyt oli vaan niin ihania. Perjantai oli sit vapaa, että saatiin tehtyä viime hetken shoppailut ja pakata ihan rauhassa. Ei me kyllä shoppailemassa käyty, mut käytiin kuitenki vielä viimesen kerran kaupungilla pyörimässä, syömässä KFC:ssä ja Costassa kahvilla ja siellä me sit istuttiinki varmaan kolme tuntia sateelta suojassa. Mulla oli tarkotuksena, että olisin valvonu koko perjantain ja lauantain välisen yön, koska herätys oli kolmelta aamulla ja melkeen onnistuinki tavotteessani, mutta uni vei voiton litran ESstä huolimatta. Sit kolmelta ylös, vaatteet niskaan, pakkelit naamaan ja viimeset kamat laukkuun ja alakertaan oottamaan taksia. Oltiin sanottu meidän hosteille, että niiden ei tarvi nousta laittamaan meille aamupalaa, mutta ne nousi silti ja laitto meidät(mut) juomaan edes teetä ennen ku lähettiin. Jännitti kyllä niin paljon etten meinannu saada ees juotua sitä. Sit taksi kurvas pihaan ja tuli taas se inhottava hetki, kun piti halailla ja hyvästellä meidän hostit ja joutu siinä taksissa pari nauru/helpotus/ikävä kyyneltä tirauttamaan, kun Adrienne ja Nick katos näköpiiristä. Seuraavaks KAAHATTIIN hakemaan Henna ja sit lähdettiin taas kaahaamaan sanan varsinaisessa merkityksessä kohti Gatwickin lentokenttää. Se kaahaaminen kostautu jo ennen matkan puolta väliä, kun Hennalle tuli huono olo ja jouduttiin pysähtyä huoltoasemalle, että se pääsi leksaamaan. Voi raukka. Ei kyllä itelläkään ollu leksa kaukana, kun se aamunen tee ja ESsän loput hölsky mahassa koko matkan. Lentokentällä check-innin, laukkujen droppaamisen ja turvatarkastuksen jälkeen lähettiin kahville ja vähän reilu tunnin oottelun jälkeen saatiin tietää mistä portilta meidän kone lähtee. Lähettiin portille aika kiireellä, koska monitoreissa luki että Go to gate, eikä boardingiin ollu, kun joku puoli tuntia aikaa ja sinne portille oli aika pitkä matka. Sit kuitenki kävi niin, kun mulle on käyny melkeen joka kerta, että lento myöhästy eikä tiedetty, koska päästäis lähtemään, mut sit meni ehkä joku vähän reilu puoli tuntia, että päästiinki koneeseen ja kohti kotia. Suomen päässä hypättiin lentokentällä rautatieasemalle menevään bussiin ja päästiin lähtemään kohti Seinäjokea. Tarkkaan en muista, koska oltiin perillä Seinäjoella, mut Parkanon kohalla iski pieni paniikki ja jännitys, että kohta sitä taas näkis oman perheen. En ollu oikeasti ees tajunnu, että kuinka ikävä mulla oli niitä oikeasti ollu. Ja taas kerran piti tirauttaa pari jännitys-helpotus kyyneltä (musta on tullu kauhean tunteellinen itkupilli), kun näin äitin ja Niklaksen mua vastassa.

Siihen nyt sit päätty mun Englannin seikkailu, enkä kadu päivääkään sitä päätöstä, että tein sen hakemuksen sillon joskus viime syksynä, vaikka aluks vähän epäröinki, enkä menny siihen ensimmäiseen ulkomaan työssäoppimisen info tilaisuuteen. Tää oli ihan ehottomasti yks parhaimmista kokemuksista ikinä, enkä kyllä tuu ikinä unohtamaan tätä.

Niin ja mä kerkesin tässä hiljaiselon aikana valmistumaan merkonomiks. Hetkeen ei oo ollu hermot niin riekaleina, kun viime lauantaina valmistujaisjuhlissa meidän luokan todistusten jakoa odotellessa. Me oltiin hitto vie viimesiä jotka sai todistukset ja valmistuvia luokkia siellä juhlissa oli het toistakymmentä. Vähän vaan meinas jalat tutista, kun vihdoin ja viimein käveltiin sinne koko salin eteen kaikkien pällisteltäväks. Illalla pääsi sit onneks nollaamaan Heidin kans. Nyt, kun löytäis vielä sen unelmatyön niin koko elämä olis mallillaan. Siihen asti nautin kesästä ja vapaudesta.

♥

Jack In The Green

Viimenen viikonloppu lusittu ja pian pitäs kääntää jo nokka kohti koto Suomea. Mulle tuli tänää niin haikea fiilis, kun mietin kotiin lähtöä ja sitä, että mun pitää pian hyvästellä kaikki nää ihanat ihmiset täällä enkä luultavasti enää koskaan tuu kävelemään näillä kaduilla tai istumaan noissa puistoissa. Miten sitä oikeesti voi näinki lyhyessä ajassa rakastua johonki paikkaan näin lujaa, että itkettää ku pitää lähteä kotiin.

Käytiin lauantaina Hennan kans tekemässä vielä viimeset shoppailut, eli ostamassa tuliaiset kotiväelle ja tottakai mun piti käydä Superdrugista ostamassa pieni kasa meikkejä, koska ne oli niin halpoja. Illalla sit lähettiin koko porukka old towniin viimesen kerran kattelemaan tän paikan yöelämää ja päädyttiin Black Market nimiseen paikkaan, ku sitä oli nii moni meille jo kerenny suositella. Eikä kyllä ollu pettymys, se paikka oli niin täynnä, siellä on yleensäkki kuulemma ihan sikana porukkaa mutta tänä viikonloppuna oli normaalia enemmän ihmisiä liikenteessä, koska oli Jack In The green viikonloppu. Oli nuorta porukkaa ja vähä vanhempaaki ja tais olla vieläpä pari polttari porukkaaki. Vielä vähä enne kotiinlähtöä aateltiin käydä tsekkaamassa London Trader mitä meille oli kans suositeltu, mutta siellä oli keski-ikä sinä iltana about 45v, nii käytiin vaa ovella kääntymässä ja päätettiin lähteä kotiin, koska meidän piti vielä käydä saattamassa Henna kotiin. Se asuu nii kaukana ja hämärällä alueella, ettei tohittu antaa sen mennä yksin kotiin.

Sunnuntai meni peiton alla koomatessa, en ees tiiä monenko leffan parissa, mut voin kertoo etten oo kyllä hetkeen kattonu yhtä montaa leffaa. Vois vaa ruveta leffa kriitikoks ja viettää päivät pitkät telkkarin eessä :D

Tänään oli sit se kauan odotettu päivä, eli Jack In The Green! Tän päivän takia mulle tuli nin haikea fiilis tosta kotiin lähdöstä, koska kaikki tän päivän tapahtumat sai mut rakastamaan tätä paikkaa entistä enemmän. Jack In The Green on siis joka vuotinen, (sori jos sanon väärin) talven päättymisen juhla joka kestää toukokuun ekasta toukokuun neljänteen päivään, mutta tää maanatai on aina se pääpäivä, jollon on kaikista eniten toimintaa, muina päivinä saattaa olla vaan jotain mini paraateja tms. ja tää on tyylin vuoden suurin ja odotetuin tapahtuma. En oo varma että onko se just aina tää neljäs päivä, ku porukka menee ennen auringon nousua East tai West hillille kattomaan sitä auringon nousua ja sit jotku tanssii siellä aamunkoitteessa. Sit täällä on joku iso paraati, Jackin vapautus eli joku jäbä on pukeutunu puskaks ja se kulkee jonku tietyn reitin ja sit täällä on jotain esityksiä pitkin päivää ja koko päivä huipentuu siihen, ku Jack eli Green man(häkkyrä joka on verhoiltu lehtiin) hakataan West hillillä. Tän hakkaamisen jälkeen kaikki ne lehdet revitään irti ja heitetään yleisöön ja jos sellasen lehden saa kiinni niin se tuo sulle hyvää onnea. Ja voi luoja, että ihmiset oli ihan hulluina tönimässä toisiaan siellä, että ne sais napattua itelleen ees yhen pienen lehden :D Okei sain mäki yhen, jee nyt oon onnekas ainaki vuoden eteenpäin. Vastakohtana kaikelle tälle vihreydelle ja hihhuloinnille koko meren ranta on AIVAN TÄYNNÄ moottoripyöriä, en oo koko elämäni aikana nähny yhessä paikassa yhtä montaa pyörää kerrallaan ku tänään. Hävettää myöntää, että käytiin mäkistä hakemassa ruokaa, koska täällä on niin monta muuta hyvää ruoka paikkaa, mut ne oli kaikki niin jäätävän täynnä, että oli oikeastaan ihan turha toivoa että niistä olis saanu ruokaa. Vaikka kyllä mäkkiki oli sit niin täynnä, että päätettiin ihan suosiolla mennä viereiseen puistoon syömään ja ottamaan vähä aree, mulle se toki oli aika epämiellyttävä kokemus, koska koko puisto vilisi puluja ja lokkeja ruuan tähteitten perässä, koska siinä puistossaa oli muutama muuki päättäny syödä. Selvisin kuitenki hengissä ja sit päätettiin lähteä pehmis kioskin kautta kiipeämään West hillille kattomaan sitä Jackin hakkaamista. Se meininki siellä hillillä oli suoraan niinku jostain festareilta, mutta vaan miljoona kertaa paremmalla näköalalla. Porukka istu vilttien päällä oluet kourassa kukkaseppeleet päässä vihreine nenineen (älä kysy en tiiä). Rupes melkeen jo ärsyttämään, ku ois tehny itekki mieli kävästä kaupasta hakemassa päkki kaljaa ja mennä istuskelemaan sinne muitten sekaan, mut pitää huomenna töihin. Siitä huolimatta oli kyllä niin mahtava ja ainutkertanen kokemus, mitä en varmasti tuu ikinä unohtamaan.

Nyt yritän viellä ihan kympillä nauttia tästä viimesestä viikosta ja lauantaina oliski sit jo kotiin lähtö.

♥

Viikko enää

Otsikko oli alunperin 'Only two more weeks to go', koska alotin kirjottamaan tätä jo viikko sitte, mutta koska oon laiska ja saamaton niin tän kirjottamisessa on menny jo viikko..

No nyt on kyllä viis viikkoa menny niin nopeaa, että huhhuh! Enää viikko jälellä englannissa ja vielä olis niin paljon tehtävää ja nähtävää. No okei viikossa kerkeää kyllä aika paljon,mut ei vaan koskaan jaksa töitten jälkeen lähteä mihinkää ja viikonloput on liian lyhyitä, eikä ees oo enää ku yks viikonloppu aikaa tehä jotain muutaki ku töitä.

Töistä puheenollen, en ois kyllä parempaa harjottelupaikkaa toivoa, vaik alussa vähä jännitti mennä sinne, ku kuultiin et ollaan ekat harjottelijat ikinä koko paikassa ja se on meistä kiinni että ottaako ne enää meidän jälkeen sinne uusia suomalaisia harjottelijoita :D Se työporukka on ihan sika mukava, kaikki on aivan yli kohteliaita ja aina varmistelee, että onhan mulla kaikki ookoo ja ettei vaan oo tylsää ja tauko tiloissaki tyypit jotka on ihan eri osastoilla töissä enkä nää niitä ikinä, kyselee kuulumisia ja kaikki aina moikkaa aamulla töihin tullessa tai töistä lähtiessä. Hiukka eri meininki ku suomessa joissain paikoissa, en toki voi yleistää, koska ei kaikki paikat oo samanlasia, mut jossain paikoissa sanotaan vaan pakosta huomenta tms. ja sillonkaa ei vahingossakaan katota päin vaan viiletetään mahollisimman nopeasti ohi. Tälläsena outona välikommenttina tähän, että toi työ on nii erilaista, mut silti niin samanlaista ku jossain suomalaisessa vaatekaupassa, sovarilla on aina joku työntekijä päivystämässä, koska maksimi vaatemäärä minkä sovariin saa ottaa on kaheksan ja ne pitää aina laskea ja sit sille asiakkaalle pitää antaa sellane kortti tsydeemi mukaan sinne mihkä on koneella merkitty niitten vaatekappaleitten määrä. Sit ku se asiakas tulee sieltä sovarista pois nii ne vaatteet pitää taas laskea, että onko niitä vielä yhtä monta ja sit yleensä, jos se asiakas ei halua joitain niistä sovitetuista vaatteista nii sovari vuorossa oleva ottaa ne ja kattoo et ne on oikeilla henkareilla ja et ne ei oo ihan nurinkurin ja laittaa ne rekille oottamaan että repro vuorossa oleva tulee hakemaan ne vaatteet ja vie ne omille paikoilleen. (Okei en ois muuten selittäny tota, mut mun työssäoppimisen ohjaaja luultavasti lukee tätä nii pitää kertoa töistäki jotai, et terkkuja vaan Paulalle :D) Työtkään ei käy tylsiks tai ykstoikkosiks, ku joka viikko on eri hommia tehtävänä, ekalla viikolla olin vaan naistenvaate osastolla töissä, sitä seuraavalla viikolla kosmetiikka ja alusvaateosastolla ja viime viikko meni VM tiimin kans ikkunoita uudistaessa ja muitten mallinukkejen vaatteita vaihtaessa. Tää viikko meni taas naistenvaate puolella ja ens viikko sit taas kosmetiikka ja alusvaateosastolla. Musta vähä tuntuu et rupeen vollottamaan viimesenä päivänä ku meidän pitää käydä palauttamassa meidän työvaatteet ja avaimet, koska oon jo nyt jotenki kiintyny siihen työporukkaan, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Okei ei sais valittaa ja pitäis olla hemmetin kiitollinen, et oon saanu näin mahti tilaisuuden lähteä ulkomaille työssoppimaan ja nii oonki, MUTTA tuolla töissä on kyllä yks sellanenki lehmä, että mun tekis sen takia mieli välillä jättää menemättä töihin. Mä yritän olla kiva ja aina aamusin sanoa sille huomenta niinku jokaiselle muullekki työntekijälle nii siltä vastaukseks saa vaan sellasen omahyväsen virneen ja se muutenki kattoo aina meitä niinku jotain eilisen päivän tarjous nakkeja vaikka ite onki joku kuukauden vanha kabanossi. Mutta joka tapauksessa, mahti harjottelupaikka.

Nyt ei kuitenkaan työasioista sen enempää! Ei olla Lontoon reissun jälkeen tehty oikeastaan yhtään mitää ja silti kehtaan valittaa että aika ei riitä kaikkeen siihen mitä haluan tehä. Tai no kaks viikkoa sitte viikonloppuna käytiin perjantaina Yatesissa juhlistamassa yhen Suomi tytyn läksiäisiä ja sit lauantaina käytiin kaupungilla metästämässä mulle uutta takkia huonolla menestyksellä ja koska takkia ei löytyny nii käytiin KFC:ssä läskeilemässä Reelin ja Hennan kans ja me Hennan kans vedettiin puokkii sellanen boxi missä oli kuus jäätävän isoa friteerattua kanan koipi tai siipi palaa ja NELJÄT ranet. Sen jälkeen oli kyl sellanen fiilis ettei tarvi pariin päivään syödä. Ja sunnuntaina käytiin vaan kävelemässä old townissa ja rannalla kuvailemassa plus keräämässä taskut täyteen simpukoita.

Viime viikonloppuna oli tarkotus lähteä käymään Brightonissa, mut pankkitili laitto vastaan aika reippaasti nii päätettiin käydä sit vaan Eastbournessa. Eikä kyllä ollu turha reissu, koska löysin maailman mahtavimmat farkut (en kyllä löytäny niitä mitä alunperin halusin mut silti) ja päättärimekon. Yks huoli vähemmän! Sit oli taas pakko käydä Starbucksissa, koska se nyt vaan on puhdasta rakkautta aina ku astun niistä ovista sisään ♥ Mun sydän särkyy ku pitää lähteä Suomeen takas ja tiedän et lähin Starbucks on Helsingissä :'( Sunnuntaina käytiin taas Hennan kans rannalla kuvailemassa, kastelemassa kengät ja keräämässä miljoona kiloa simpukoita. Mulla on joku ajatus että haluan muka hienoja simpukoita laittaa johonki lasipurkkiin sisustuselementiks, mut todellisuudessa luultavasti kippaan ne suoraan roskiin ku pääsen kotiin. Sit käytiin taas kiertelemässä old townissa ja reippaina tyttöinä kiivettiin East Hillille, eikä taaskaan ollu huono idea, koska ne näkymät nyt vaan on niin mahtavat, vaikka oliki pilvistä.

 

Nyt viikonlopun viettoon ja oottelemaan Jack in the greeniä.

♥

I left my heart in London

Oon niin onnellinen, että tekis vaan mieli itkeä. Pääsin lauantaina vihdoinki käymään Lontoossa ja voi luoja ja rakastuin siihen kaupunkiin ensisilmäyksellä. En tienny, että johonki paikkaan voi rakastua niin lujasti, mut toi kaupunki vei mun sydämen mennessään, enkä saa sitä enää ikinä takas. Itkettää jo ajatuski siitä, että en välttämättä enää koskaan pääse käymään siellä.

Heräsin lauantai aamuna jo hyvissä ajoin, ehkä vähän liianki aikasin, koska pelkäsin nukkuvani pommiin edellis illan kukkumisen jälkeen (käytiin tyttöjen kans kaupungilla juomassa muutamat). Jäätävän väsyneenä aloin penkomaan matkalaukusta vaatteita ja yritin valita sopivat ja mukavimmat vaatteet, koska oltais koko päivä liikenteessä, shoppailes on pakko olla mukavat vaatteet ja kuvissa pitää näyttää hyvältä. Hah! Sit taas naama ja hiukset siihen kuosiin, että tohtii astua ovesta ulos. Meikatessa en varmaan mitään muuta pystyny aattelemaan, kun että tänään yks mun suurimmista unelmista toteutuu, IIIIIIK!! Alakertaan vetämään napa täyteen muroja, mitkä ei kyllä meinannu oikeen maistua, koska olin niin innoissani ja ehkä vähä jännittiki. Pihalle venailemaan Henna ja Millaa ja siitä sit yhtä matkaa St. Leonards Warrior Squaren asemalle, missä meidän yhteyshenkilö Annin mies jo ootteli meitä lippujen ja karttojen kans. Karttaan oli merkitty valmiiks reitti mikä tultais kiertämään Lontoossa ja tottakai Primarkien paikat :D

Juna matka Charing Cross Stationille meni aika nopsaa napit korvilla. Vihdoinki Lontoossa! Lähettiin kattelemaan Lontoon nähtävyyksiä tän Annin miehen kans ja kuultiin samalla kivaa nippelitietoa kaikista rakennuksista ja patsaista mitä ohiteltiin. Ekana käytiin tsekkaamassa Trafalgar Square ja National Gallery, nähtiin vanha Scotland Yard ja pääministerin asuinpaikka, jonka porteilla päivysti kolme aseistettua poliisia, kaikille tuttu Big Ben eli House of Parliament ja Westminster Abbey (siellä pidetään kaikkien Englannin kuninkaallisten häät ja hautajaiset). Big Benin kuvailun jälkeen käveltiin St. James's Parkin läpi Buckinghamin palatsille just ajoissa, että kerettiin näkemään vartioiden vaihto??, eli siis uudet vartijat marssi palatsin pihaan ja vanhat marssi sieltä pihalle. Se oli niin siistin näköstä, miks ei Suomessa voi olla kuninkaallisia? Tän jälkeen käytiin vielä kattelemassa, missä prinssi William ja prinssi Harry on viettäny lapsuutensa ja siitä vielä käytiin kävelemässä kaduilla, missä kuninkaalliset tekee ostoksensa ja voi luoja oli kyllä sen näkösiä ne liikkeetki, että vaan kuninkaalliset siellä käy ja hinnatki sen mukasia. Saavuttiin Piccadilly Circukselle ja siitä oltiin sitte vapaita jatkamaan matkaa mihin ikinä haluttiin ja me tottakai haluttiin ekana syömään. Kovasti yritettiin ettiä KFC:tä, mut sellasta ei mukamas mistään löytyny nii päädytiin sit Chipotleen ja onneks päädyttiinki, koska se ruoka oli niiiiiin hyvää.

Mässäilyjen jälkeen suunnistettiin Primarkiin ja se löytyki aika nopeaa. Primarkissa meillä kulu muutama tunti kauhean tungoksen keskellä. Se jäätävä ihmispaljous näytti siltä, niinku siellä olis ollu joku One Directionin konsertti, koska niitä ihmisiä vaan pursus joka paikasta, missään ei mahtunu kulkemaan kunnolla ja työntekijätki vaan kulki siellä ison lastan kans lykkimässä kaikki maahan pudonneet vaatteet nurkkiin pois ihmisten jaloista, kaikki neljä kerrosta oli aivan täynnä porukkaa ja ylimmissä kerroksissa ei ees pystyny hengittämään, koska siellä oli niin kuuma ja ilma niin paksua, että meinas leksa lentää ja sovareihin sai jonottaa varmaan puoli tuntia. Sieltä kuitenki selvittiin kunnialla pois yhen säälittävän ostoksen kans, johon oon kuitenki niin rakastunu, etten ota sitä enää koskaan pois päältä, eli Batman paita ♥

Primarkin jälkeen käytiin hakemassa Starbucksista kahvit ja lähettiin kävelemään Oxford Streettiä eteenpäin ja yritettiin ettiä Victoria's Secretiä. Matkalla pysähdyttiin parissa pikku putiikissa vaikka mitään ei ostettu ja sit vihdoinki löyty se ihana musta - kultanen kauppa yhestä pienestä kadunkulmasta. Se oli kans niin täynnä ihmisiä, ettei meinannu sekaan mahtua, mut sinne mentiin silti. Ekana piti tottakai jäädä nuuskuttelemaan hajuvesiä, koska niitten takiahan mä sinne halusin. Kerkesin ehkä kymmenen sekuntia itekseni ihastella kaikkia niitä ihania hajuvesipulloja, ku siihen tuli ehkä maailman ihanin myyjä Dan esittelemään mulle niitä tuoksuja ja tiedustelemaan, että mistä tuoksuista tykkään ja se löysi mulle heti ekalla just sopivan. Päädyin kuitenki ostamaan body mist verison siitä hajuvedestä, koska £56 ois kirpassu liian lujaa. Meidän piti keretä vielä käymään National Galleryssä päällistelemässä tauluja, mut se kerkes just mennä kiinni ennen, ku kerettiin ees portaille asti, koska innostuttiin istuskelemaan sen eessä olevan suihkulähteen reunalla, kuvailemaan ja heittelemään kolikoita ja tekemään toivomuksia liian kauan. Ehkä joskus vielä. Tai sit ei, en ees oo mikään taide fani, mut ois siellä ollu kiva käydä.

Lontooseen on pakko päästä vielä joku päivä uudestaan.

♥

First week done

Mitä hittoo nyt jo viikko menny siitä kun saavuttiin Hastingssiin? Täällä menee aika niin nopeaa ettei meinaa perässä pysyä. Toki ollu kyl koko viikko niin täynnä tekemistä, näkemistä ja kokemista et ei ehkä mikää ihme et aika kuluu. Maanantaista torstaihin meillä oli "koulua" Shane Global Language Centressä jonne tää meidän host dad kävi heittämäs meidät ekana päivänä, koska eihän meil ollu mitää hajuakaan et missä päin kaupunkia se koulu sijaitsee, eli siis toisin sanoen istuttiin luokassa 3 - 4 tuntia joka päivä ja opeteltiin nopeaa, englantia, B&B:n buukkaamista puhelimessa, ääntämistä ja paljon kaikkea muuta. Mun, Reelin ja Hennan lisäks siellä oli yks oululainen likka ja kuopiosta kaks likkaa ja neljä poikaa. Meidän opettaja näytti aluks kauhealta tiukkikselta mut se oli oikeasti yli mukava ja lepsu eli se päästi meidät aina aikasin  kahvi tauolle eikä se nostanu mitään jäätävää meteliä jos osa porukasta tuli myöhässä takas tunnille. Siellä koululla oli pieni kahvio mistä saatii käydä ostamassa kahvia ja jotai snacksejä aina tauoilla. Kahvi oli ihan täyttä kuraa suoraan automaatista joka haisi ihan jäätävän pahalle eikä todennäkösesti ollu koskaan oikeeta kahvia nähnykkää, mut jostain kumman syystä sitä tekis iha hirveesti mieli :D

Maanantaina tuntien jälkeen tää meidän opettaja kävi viemässä meidät yhen kahvilan luokse, missä meidän piti kahdelta tavata meidän yhteyshenkilö Annin tytär, joka vei meidät kävellen pikku tourille ympäri kaupunkia. Mut tätä ennen meil oli vähän alle tunti aikaa käydä syömässä ja koska ei yhtään tiedetty, että kuinka nopeasti mistäki saa ruokaa eikä tohittu ottaa riskiä, ettei myöhästytä tapaamisesta niin mentiin vaa tuttuun ja turvalliseen mäkkiin läskeilemään. Sit ku oltiin saatu kupu täyteen ruokaa meil oli vielä noin 20 minuuttia aikaa käydä nopeasti tsekkaamassa mitä kauppoja hastingsin kauppakeskuksesta eli Priary Meadowsista löytyy. Nopeen kierroksen jälkeen mentiin tän kahvilan eli Mr. Beans Coffeen eteen hengailemaan ja oottelemaan muita suomalaisia ja Emmaa eli meidän tour guidea. Emman kans käytiin äkkiä tsekkaamassa mistä löytyy juna - asema ja lääkäri jos sinne tulee joskus tarvetta mennä. Sit käveltiin meren rantaa pitkin menevää katua Old Towniin (täällä on siis vanha ja uusi osa kaupunkia) päin ja matkalla sinne kadun varret oli täynnä pieni karkki kauppoja ja peliluolia lapsille ja aikuisille. Old Townissa taas oli maailman kapeimmat kadut ja miljoona erilaista pikku pubia ja kahvilaa ihan vieri vieressä. Tän "kauppakadun" jälkeen käveltiin asuinalueelle, jossa oli maailman sulosimpia pieni taloja joka puolella ja jäätävästi pieniä käytäviä talojen väleissä mistä pääsi pieniin salasiin puutarhoihin. Yhellä kadulla taas oli monta sataa vuotta vanhoja taloja ja jos en ihan väärin muista niin vanhin niistä mitä nähtiin tais olla joku 800 vuotta vanha ja niitten talojen ovet oli ehkä max metrin korkusia ja niissä taloissa asuu edelleen porukkaa. Hyvin rakennettu britit hei! Tän jälkeen lähettiin kävelemään kotiin päin näköala reittiä pitkin ja voi luoja aluks aattelin et miks ihmeessä suostuin lähtemään sitä reittiä pitkin kotiin, koska me kiivettin herran jumala jyrkkää kapeaa ja epätasasta tietä/polkua pitkin kukkulalle nimeltä West Hill. Täällä on kaks kukkulaa West Hill ja East Hill ja Old Town on niitten välissä. Puolessa välissä ylös meinasin jo kuolla ja piti pari kertaa pysähtyä vetämään henkeä ja kirota sitä, et misk suostuin tähän. No huipulla tajusin miks suostuin. Ne näkymät oli ihan mielettömät! Taisin sillä hetkellä rakastua tähän kaupunkiin ihan totaalisesti. Ees se pelko, että se jäätävä tuuli kaataa mut pian nurin ja pyörin sitä kivistä mäen rinnettä alas omaan kuolemaani, ei haitannu, koska se näköala oli vaan niin ♥ Hetki siellä huipulla tuijoteltiin ympärillemme ja sit lähdettiin kävelemään maailman typerintä kävelyä alas toista reittiä, mut seki reitti oli niin jyrkkä, että jos olis vaa menny maahan makaamaan niin ois todennkösesti voinu pyöriä koko matkan alas aina meren rantaan asti. Kun päästiin alas, niin pyörähettiin vielä kala sataman kautta kattomassa et miltä siellä näyttää ja sit oltiin oikeastaan vapaita lähtemään. Matkalla kotiin eksyttiin Reelin kans, koska kummallakaan ei ollu mitään hajua, että mistä suunnasta oltiin tultu aamulla, ku ei hirveästi auton kyydissä kerenny ympärillensä kattomaan. Onneks oltiin kuitenki saatu kartat Annilta ja parin kymmenen minuutin ympyrän kulkemisen jälkeen tajusin mihin suuntaan meidän piti lähteä ja sit päästiinki onnellisesti kotiin. Illalla tavattiin sit tän host perheen 15 vuotias poika, täällä kaks viikko asunu japanilainen joka lähti perjantaina ja eilen lähteny saksalainen poika. Ääh täällä kotona tulee olemaan niin tylsää ja  ku ei oo meidän Rouven enää hauskuuttamassa meitä.

Tiistai, keskiviikko ja torstai meni kaikki oikeastaan samalla kaavalla, et aamu ysiltä tunneille, kaupungille lounaalle ja vähä kaupoille pyörimään sillä erotuksella, et keskiviikkona Ann kävi näyttämässä meitä Marks&Spencerillä ja tiistaina oikeasti ostinki kaupungilta jotain enkä vaan hiplaillu kaikkia kivoja vaatteita mitä haluaisin ostaa. Ostin uudet maailman ihanimmat kengät jollasia oon kuolannu jo kauan aikaa, mut ne on ollu joka paikassa niin kalliita et en oo hennonu ostaa ja nyt ne oli vaan £7,99, ShoeZonessa ja okei tarviinki oikeasti uusia kenkiä, koska vanhoista tuli jäätävät rakot kantapäihin. Ja Bootsista kävin metsästämässä Bleach Londonin hopea shampoon ja hoitoaineen ja split fix serumin. Torstaina käytiin vielä Reelin ja Hennan kans ennen kotiin lähtöä General Havelockissa yksillä, koska hei koulu viikko ohi ja pääsisäisloma alko. Istuttiin siellä varmaan tunti ja puhuttiin ilmeisesti aika kovaan ääneen, koska yks mies tuli yhtäkkiä vodka paukku ja lasi kädessä, jossa oli ilmeiseti jotain vanhaa englantilaista olutta, meidän pöytään ja sano, että kuuli et ollaan suomalaisia ja halus siks tarjota meille sitä olutta ja sit se kävi vielä hakemassa kaks vodka paukkua lisää ja sano et se maksaa ne kaikki. Sit se rupes jotain selittämään suomalaisista kerto et sillä on suomalaisia kavereita ja sit se ylläri ylläri osas kirjoilla suomeks ja laskea yhestä kymppiin, kun sit selvis et se oli ruotsalainen. Kiitos vaan sulle nice swedish stranger. Hetken aikaa epäröitiin, että tohtiiko sitä vodkaa juoda, ku sit kaikki oli vaan et "hey why not" ja kiskastii juomat huivii. Hetken aikaa vielä istuskeltiin enne ku viitittiin lähteä kotiin ja uskon et kaikki siellä pubissa olleet oli aika helpottuneita ku lähettiin, koska oltiin niin kova äänisiä :D Torstai iltana pelattiin vielä ruuan jälkeen scrabblea Reelin, Rouvenin ja Yukin kans, minkä Reeli kyllä luovutti ennen ku oli ees kunnolla päässy peli alkuun, mut ei siinä ois munki tehny mieli monta kertaa luovuttaa ku se kesti niin jäätävän kauan, koska Yuki raukka ei tainnu hirveen hyvin osata englantia eikä vissiin oikeen kunnolla tajunnu pelin sääntöjä. Mut onneks en luovuttanu koska mä voitin!!

Perjantai meni vaan koomaamiseen ja siihen, et käytiin tosta läheisestä pienestä corner shopista ostamassa sapuskaa. Lauantaina taas lähettiin eastbourneen shoppailemaan Reelin ja Hennan kans ja se reissu ei kyl alkanu hyvin, koska ei vissiin oltu oikeen samalla aaltopituudella siitä, että mistä me mennään ja MILLÄ me mennään. Me Reelin kans venailtiin Hennaa meren rannalla olevalla bussi pysäkillä melkeen puoli tuntia ja Henna taas venaili meitä juna-asemalla. Loppujen lopuks päästiin kuitenki kaikki yhessä matkaan bussilla ja kohti eastbournea. Matka kesti toki kauemmin ku junalla ois kestäny, mut sieltä bussista näki kivasti maisemia, eikä sekään matka kestäny ku ehkä 40 minaa. Eastbournessa ku astuttiin ulos bussista piti hetki miettiä, et mihin meidän pitää suunnata et löydetään Primarka, se löytyki yllättävän nopeasti, kun mentiin viereiseen kauppakeskukseen ja viitittiin vähä selailla sen ostoskeskuksen karttaa. Päätettiin eka et ei viiiti mennä suoraan Primarkkiin vaan käydään vähä muissaki kaupoissa, mut eihän se iha niin menny. Käytiin yhessä kaupassa hetki pyörimässä ja sit suurinpiirtein rynnättiin Primarkkiin ja siellä kuluki varmaan kolme tuntia. Voisin oikeasti muuttaa sinne kauppaan. Siellä on niin halpaa että olisin vaan halunnu ostaa aivan kaiken ja mä keräsinki sellasen ostos "korin" täyteen vaatteita, joista kuitenki päädyin ostamaan vaan kahet housut kaks paitaa, laukun korvikset ja vähän kosmetiikka tavaraa ja ne tuli maksamaan vaan £28,50 eli noin 35€. EP eli ei paha! Primarkista selvittiin ulos ja käytiin mäkissä syömässä, koska se oli kaikista ruoka paikoista lähimpänä ja me meinattiin kaikki kuolla nälkään. Olin oikeasti omassa pienessä päässäni miettiny, että mäkkiin ei mennä muuta ku äärimmäisessä hätätapauksessa. No anyway mäkistä suunnattiin sitte STARBUCKSIIN! Olin oottanu tota hetkeä koko elämäni ja se kokemus oli kyllä kaiken sen odottamisen arvosta, koska se kahvin oli niiiiiiiiiiiiin hyvää. Otin caramel frappucinon ja voi luoja että rakastuin. Lähen käymään eastbournessa uudestaan vaikka pelkästään sen kahvin takia.

Eilinen meni oikeastaan siihen, et käytiin kävelemässä meren rannalla ja kaupungilla kahvilla ja ottamassa kuvia, kun oli niin ihana sää. Täällä on joka päivä ihan hyvä sää, mut eilen oli eka päivä ku aurinko on paistanu ihan kirkkaalta taivaalta ja ilman sitä jäätävää tuulta täällä ois ollu varmaan 20 astetta lämmintä. Illalla käytiin vielä Reelin, Hennan ja Millan kans tossa meidän lähi pubissa yksillä, mitä tää meidän host dad suositteli meille, (Horse&Groom) ja rakastuin kyllä heti ku astuin ovesta sisään. Se oli niin kotoisa ja iha ja pieni ja söpö jajajaja vaikka mitä muuta. Taidetaan tehä siitä meidän kantapaikka. Tää päivä on menny taas ihan lasikotteluks ja koomaamiseks ja ja huomiseen valmistautumiseks, koskaaa huomenna on eka työpäivä. Jännittää.

Huh mikä kilometri postaus taas. Nyt taas Greyn Anatomian pariin ja miettimään ens lauantaina koska sillon mennään vihdoin käymään lontoossa ♥

♥

Täällä ollaan!

Tästä postauksesta tuli ihan överi pitkä, joten toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti, eikä iske puolessa välissä jäätävä epätoivo, että "mitä hemmetin romaania mä oon alkanu lukemaan?"

Sanonpahan vaan, että huhhuh! Oli kyl melkonen matka Englantiin. Sunnuntai aamuna piti herätä siinä kuuden aikaan okei ei ois tarvinu herätä niin aikasin, mutta heräsinpä vaan ihan huvikseen ku ei huvittanu nukkua. Siinä sit vielä vähä paniikki pakkailin loppuja tavaroita mitä ei vielä edellis iltana ollu voinu pakata, niinku meikit yms yms., yritin laittaa pärstääni ja hiuksiani siihen kuntoon, että kehtaa lähteä ihmisten ilmoille ja koitin tärisevin käsin juua kahvia ja tunkea väkisin jugurttia naamariin. Sit kamppeet niskaan, kamata kantoon ja pihalle venaileen Reeliä, kun se tuli äitinsä ja veljensä kansa hakemaan mua juna-asemalle. Parit hysteeriset naurukohtaukset junaa ja Hennaa odotellessa ja sit junaan istumaan. Matkalla tikkurilaan ei hirveästi tullu ees puhuttua mitään, kun jännitti niin törkeästi ja taas piti yrittää vähän syödä matkaeväitä. Tikkurilan asemalla siirtyminen yli täyteen tungettuun bussiin seisoma paikalle, joka pysähty varmaan joka ikisellä pysäkillä, mitä vastaan tuli ja lähit aina niin äkäsesti liikkeelle, että meinasin joka ikinen kerta kaatua vieressä seisovan kiinalaisen syliin.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla oltiin varmaan joskus vähän ennen kahtatoista, mikä tarkotti sitä, että meidän piti viihdyttää itteämmi melkein viis tuntia, koska lähtö oli vasta kello 17.10. Käytiin tekemässä lähtöselvitys sellasessa itsepalvelu lähtöselvitys mööpelissä?(yritettiin tehä lähtöselvitys, joka tössäs matkatavaroitten selvityksen kohalle), sit siirryttin toiseen aulaan missä oli Norwegianin tyyppejä, jotka osas neuvoa sen matkalaukku hässäkän kans ja saatiin lähtöselvitys tehtyä loppuun. Sen jälkeen dropattiin laukut norskin tiskille, kävin ostamassa ylihinoteltua purkkaa ja tytöt osti kans jotain mässättävää. Istuskeltiin jonku kahvilan sohvilla nauramassa maailman paskimmille läpille joku tunti ja sit päätettiin, että vois pikkuhiljaa ruveta siirtymään turvatarkastukseen. Ja se turvatarkastushan meni taas ihan yhtä hyvin, ku aina ennenki, eli nolasin itteni. Mut ei siitä sen enempää, koska siihen menis varmaan vuosi, jos rupeasin tähän kertomaan koko tarinan.

Turvatarkastuksen jälkeen piti tottakai käydä suihkuttelemas reilusti hajuvesiä ja aiheuttaa ohikulkijoille vähintäänki astmakohtaus. Sen jälkeen suunnattiin Cafe Torin puhelimenlataus pöytään notkumaan ja siinä sit viihdytettiin itteämme tölläämällä ohikulkijoita. Ja yhtäkkiä ruvettii "reittaamaan" jäbiä, eli jokaisen hottiksen kohalla piti aina sanoa toisille "Ei huono!", ei tietenkää kovaan ääneen, ettei muut kuule, mut luultavasti puoli lentokenttää kuuli aina sen naurunremakan mikä siitä seuras. Istuttiin siinä pöydäs varmaan 3 - 4 tuntia, syötiin ylihinnoteltuja kolmioleipiä ja yritettiin miettiä, et millasia meidän tulevat host familyt on. Keksittiin kyllä sellasiaki kuvitelmia mun ja Reelin tulevasta perheestä, että niitä ei kehtaa ees ääneen sanoa. Tai no okei, tultiin siihen johtopäätökseen tyttöjen kans, että meidän host mama(kirjeessä luki vaan Ms. ja nimi eli oletettavasti neiti ihminen ja meille oli kerrottu ainoastaan sen verran, että sillä on kissoja) on about 50v. noita-akan näkönen kissa loveri, jolla on vähintään viis kissaa, koko talo on täynnä kissan karvoja ja siellä haisee sille itelleen. Sillä ei oo internettiä ja me joudutaan mennä aina kirjastoon jos halutaan sitä käyttää, sillä on ainoastaan pieni musta-valko telkkari ja se nainen aina päättää mitä kanavaa katotaan, me nukutaan jossain pienessä ja kylmässä ullakkohuoneessa, missä se nainen käy aina öisin imemässä meistä meidän nuoruuden pois ja sillä on kellarissa joku oma laboratorio, missä sillä on iso pata ja se keittää siellä meistä imetystä nuoruudesta itelleen jotain nuorennus lientä ja sit ku me lähetään täältä pois ollaan vanhannuttu ainaki 50 vuotta. Toinen vaihtoehto oli, että se nainen on joku kunnon bisnes muija, joka käyttää jakkupukua, sillä on sellanen turbaanin tyyppinen huivihärpäke päässä ja isot roikkuvat korvikset ja sillä on karvattomia rotukissoja ja ku astutaan ovesta sisään se istuu sellasessa action leffojen pahisten pyörivässä tuolissa, sit se kääntyy sillä ympäri, sillä on kissa sylissä ja se sanoo "I've been expecting you" :D Voi kuinka väärässä me oltiinkaan (siitä joskus toiste lisää). Onneks kello rupes olemaan jo sen verran, että saatiin jo ruveta siirtymään pikkuhiljaa lähtöportille tai toi meidän host mama ois voinu muuttua vaikka minkälaiseks kauhuleffan päähahmoks.

Passin tarkastuksen jälkeen suunnistettiin meidän lähtöportille, missä jouduttiin hetki oottaa ennen, kun päästiin bussiin, joka vei meidät koneelle. Sit koneeseen istumaan ja jännittämään lähtöä. Koneessa meidän eessä istu joku aivan yli söpö pieni aasialainen(suomalainen) tyttö, joka tuijotti mua sieltä penkkien väilistä melkein koko matkan. Ja meidän takana istu yli tutun näkönen nainen kahen lapsensa kans, en aluks tajunnu kuka se nainen oli, koska se puhu lapsillensa englantia. Ne lapset vastas sille englanniks ja en voinu aatella muuta, kun että kuinka söpöltä se kuulostaa, kun noin pienet puhuu englantia, mut vielä söpömmäks se meni siinä vaiheessa, kun ne puhu välillä suomea. Opetan kyllä kans omat lapseni puhumaan pienestä asti englantia ja sekotan sillä kaikkien päät. HA! Sit jossai puolessa välissä lentoa tajusin kuka se nainen on ja se oli tättädää Salatut elämät Heli Sievisen ex-tyttöystävä Teresa!! Okei kaikkia kiinnosti varmaa iha kybällä :D Lento meni iha nappiin ja oltin vähän ehkä etujassaki perillä, eli ehkä joskus kuudelta enkku aikaa. Passin tarkastuksesta venailemaan laukkuja, laukut messiin ja ettimään meidän kuskia. Hetki pyörittiin paikoillamme ja sit joku mies tuli kysymään meiltä, että ollaanko menossa Pinelandsiin. No oltiinhan me menossa. Kuski sano, että joudutaan oottelemaan kentällä ehkä joku tunti, koska bussi oli rikki, mut se ei voinu vielä lähteä korjaamaan sitä, kun meidän piti oottaa, että muut suomalaiset saapuu paikalle. Sit löydettiin muut suomalaiset ja kuski lähti fiksaus hommiin ja me lähdettiin vaihtamaan rahaa ja sit yläkerrassa olevaan kahvilaan istuskelemaan ja heittämään taas kerran maailman paskinta läppää. Istuskeltiin siinä kahvilassa varmaan puoltoista tuntia ja sit piti vaihtaa paikkaa, kun se meni kiinni. Siirryttiin sit wifi zonelle istuskelemaan ja latailemaan taas kerran puhelimia ja siinäki istuskeltiin ehkä puoltoista tuntia, kun se kuski vihdoin ilmesty paikalle ja kerto että bussi oli nyt korjattu, tässä vaiheessa oltiin ootettu melkeen kolme tuntia. Lähettiin sit hipsimään pihalle oottelemaan, että kuski tulis lastaamaan meidät kaikki kyytiin. Sielläki saattiin ootella varmaan 20 minaa. "Tunti menee et bussi on kunnossa" Yeah right tunti! Päästiin kuitenki onneks vihdoin ja viimein huristelemaan tai oikeastaan kaahaamaan kohti Hastingsia ja sen matkan pituudesta ei oo mitään tietoa, koska taisin välillä ehkä nukahtaakki.

Sit vihdoinki, kun päästiin Hastingsiin kuski droppas meidät VÄÄRÄN host familyn luokse. Kuinka hitto voi lukea paperista nimen ja osotteen niin väärin että vei meidät ihan täysin väärään paikkaan?? No ei me onneks kauaa keretty siellä olemaan, kun kuski vissiin hokas oman virheensä ja tuli hakemaan meidät pois ja toi oikeat tyypit tilalle. Sit, kun päästiin tän oikean perheen luokse kello oli varmaan 11. En oo varma, koska oon ollu niin väsyksissä ja puoli unessa. Ei jaksettu Reelin kans ees syödä iltapalaa, vaikka sitä yritettiin meille ystävällisesti tarjota, vaan tyydyttiin pariin vesilasilliseen ja painuttiin nukkumaan, eikä tarvinu kauaa ees unta ootelle, vaikka aluks vähän jännitti, että miten saa nukuttua uudessa paikassa.

Mun oli tarkotus kertoa tässä samassa postauksessaa parista ekasta päivästä täällä, mut tää on nyt jo tällanen maraton postaus, että taidan ihan suosiolla jättää ne asiat seuraavaan kertaan.

♥