Täällä ollaan!

Tästä postauksesta tuli ihan överi pitkä, joten toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti, eikä iske puolessa välissä jäätävä epätoivo, että "mitä hemmetin romaania mä oon alkanu lukemaan?"

Sanonpahan vaan, että huhhuh! Oli kyl melkonen matka Englantiin. Sunnuntai aamuna piti herätä siinä kuuden aikaan okei ei ois tarvinu herätä niin aikasin, mutta heräsinpä vaan ihan huvikseen ku ei huvittanu nukkua. Siinä sit vielä vähä paniikki pakkailin loppuja tavaroita mitä ei vielä edellis iltana ollu voinu pakata, niinku meikit yms yms., yritin laittaa pärstääni ja hiuksiani siihen kuntoon, että kehtaa lähteä ihmisten ilmoille ja koitin tärisevin käsin juua kahvia ja tunkea väkisin jugurttia naamariin. Sit kamppeet niskaan, kamata kantoon ja pihalle venaileen Reeliä, kun se tuli äitinsä ja veljensä kansa hakemaan mua juna-asemalle. Parit hysteeriset naurukohtaukset junaa ja Hennaa odotellessa ja sit junaan istumaan. Matkalla tikkurilaan ei hirveästi tullu ees puhuttua mitään, kun jännitti niin törkeästi ja taas piti yrittää vähän syödä matkaeväitä. Tikkurilan asemalla siirtyminen yli täyteen tungettuun bussiin seisoma paikalle, joka pysähty varmaan joka ikisellä pysäkillä, mitä vastaan tuli ja lähit aina niin äkäsesti liikkeelle, että meinasin joka ikinen kerta kaatua vieressä seisovan kiinalaisen syliin.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla oltiin varmaan joskus vähän ennen kahtatoista, mikä tarkotti sitä, että meidän piti viihdyttää itteämmi melkein viis tuntia, koska lähtö oli vasta kello 17.10. Käytiin tekemässä lähtöselvitys sellasessa itsepalvelu lähtöselvitys mööpelissä?(yritettiin tehä lähtöselvitys, joka tössäs matkatavaroitten selvityksen kohalle), sit siirryttin toiseen aulaan missä oli Norwegianin tyyppejä, jotka osas neuvoa sen matkalaukku hässäkän kans ja saatiin lähtöselvitys tehtyä loppuun. Sen jälkeen dropattiin laukut norskin tiskille, kävin ostamassa ylihinoteltua purkkaa ja tytöt osti kans jotain mässättävää. Istuskeltiin jonku kahvilan sohvilla nauramassa maailman paskimmille läpille joku tunti ja sit päätettiin, että vois pikkuhiljaa ruveta siirtymään turvatarkastukseen. Ja se turvatarkastushan meni taas ihan yhtä hyvin, ku aina ennenki, eli nolasin itteni. Mut ei siitä sen enempää, koska siihen menis varmaan vuosi, jos rupeasin tähän kertomaan koko tarinan.

Turvatarkastuksen jälkeen piti tottakai käydä suihkuttelemas reilusti hajuvesiä ja aiheuttaa ohikulkijoille vähintäänki astmakohtaus. Sen jälkeen suunnattiin Cafe Torin puhelimenlataus pöytään notkumaan ja siinä sit viihdytettiin itteämme tölläämällä ohikulkijoita. Ja yhtäkkiä ruvettii "reittaamaan" jäbiä, eli jokaisen hottiksen kohalla piti aina sanoa toisille "Ei huono!", ei tietenkää kovaan ääneen, ettei muut kuule, mut luultavasti puoli lentokenttää kuuli aina sen naurunremakan mikä siitä seuras. Istuttiin siinä pöydäs varmaan 3 - 4 tuntia, syötiin ylihinnoteltuja kolmioleipiä ja yritettiin miettiä, et millasia meidän tulevat host familyt on. Keksittiin kyllä sellasiaki kuvitelmia mun ja Reelin tulevasta perheestä, että niitä ei kehtaa ees ääneen sanoa. Tai no okei, tultiin siihen johtopäätökseen tyttöjen kans, että meidän host mama(kirjeessä luki vaan Ms. ja nimi eli oletettavasti neiti ihminen ja meille oli kerrottu ainoastaan sen verran, että sillä on kissoja) on about 50v. noita-akan näkönen kissa loveri, jolla on vähintään viis kissaa, koko talo on täynnä kissan karvoja ja siellä haisee sille itelleen. Sillä ei oo internettiä ja me joudutaan mennä aina kirjastoon jos halutaan sitä käyttää, sillä on ainoastaan pieni musta-valko telkkari ja se nainen aina päättää mitä kanavaa katotaan, me nukutaan jossain pienessä ja kylmässä ullakkohuoneessa, missä se nainen käy aina öisin imemässä meistä meidän nuoruuden pois ja sillä on kellarissa joku oma laboratorio, missä sillä on iso pata ja se keittää siellä meistä imetystä nuoruudesta itelleen jotain nuorennus lientä ja sit ku me lähetään täältä pois ollaan vanhannuttu ainaki 50 vuotta. Toinen vaihtoehto oli, että se nainen on joku kunnon bisnes muija, joka käyttää jakkupukua, sillä on sellanen turbaanin tyyppinen huivihärpäke päässä ja isot roikkuvat korvikset ja sillä on karvattomia rotukissoja ja ku astutaan ovesta sisään se istuu sellasessa action leffojen pahisten pyörivässä tuolissa, sit se kääntyy sillä ympäri, sillä on kissa sylissä ja se sanoo "I've been expecting you" :D Voi kuinka väärässä me oltiinkaan (siitä joskus toiste lisää). Onneks kello rupes olemaan jo sen verran, että saatiin jo ruveta siirtymään pikkuhiljaa lähtöportille tai toi meidän host mama ois voinu muuttua vaikka minkälaiseks kauhuleffan päähahmoks.

Passin tarkastuksen jälkeen suunnistettiin meidän lähtöportille, missä jouduttiin hetki oottaa ennen, kun päästiin bussiin, joka vei meidät koneelle. Sit koneeseen istumaan ja jännittämään lähtöä. Koneessa meidän eessä istu joku aivan yli söpö pieni aasialainen(suomalainen) tyttö, joka tuijotti mua sieltä penkkien väilistä melkein koko matkan. Ja meidän takana istu yli tutun näkönen nainen kahen lapsensa kans, en aluks tajunnu kuka se nainen oli, koska se puhu lapsillensa englantia. Ne lapset vastas sille englanniks ja en voinu aatella muuta, kun että kuinka söpöltä se kuulostaa, kun noin pienet puhuu englantia, mut vielä söpömmäks se meni siinä vaiheessa, kun ne puhu välillä suomea. Opetan kyllä kans omat lapseni puhumaan pienestä asti englantia ja sekotan sillä kaikkien päät. HA! Sit jossai puolessa välissä lentoa tajusin kuka se nainen on ja se oli tättädää Salatut elämät Heli Sievisen ex-tyttöystävä Teresa!! Okei kaikkia kiinnosti varmaa iha kybällä :D Lento meni iha nappiin ja oltin vähän ehkä etujassaki perillä, eli ehkä joskus kuudelta enkku aikaa. Passin tarkastuksesta venailemaan laukkuja, laukut messiin ja ettimään meidän kuskia. Hetki pyörittiin paikoillamme ja sit joku mies tuli kysymään meiltä, että ollaanko menossa Pinelandsiin. No oltiinhan me menossa. Kuski sano, että joudutaan oottelemaan kentällä ehkä joku tunti, koska bussi oli rikki, mut se ei voinu vielä lähteä korjaamaan sitä, kun meidän piti oottaa, että muut suomalaiset saapuu paikalle. Sit löydettiin muut suomalaiset ja kuski lähti fiksaus hommiin ja me lähdettiin vaihtamaan rahaa ja sit yläkerrassa olevaan kahvilaan istuskelemaan ja heittämään taas kerran maailman paskinta läppää. Istuskeltiin siinä kahvilassa varmaan puoltoista tuntia ja sit piti vaihtaa paikkaa, kun se meni kiinni. Siirryttiin sit wifi zonelle istuskelemaan ja latailemaan taas kerran puhelimia ja siinäki istuskeltiin ehkä puoltoista tuntia, kun se kuski vihdoin ilmesty paikalle ja kerto että bussi oli nyt korjattu, tässä vaiheessa oltiin ootettu melkeen kolme tuntia. Lähettiin sit hipsimään pihalle oottelemaan, että kuski tulis lastaamaan meidät kaikki kyytiin. Sielläki saattiin ootella varmaan 20 minaa. "Tunti menee et bussi on kunnossa" Yeah right tunti! Päästiin kuitenki onneks vihdoin ja viimein huristelemaan tai oikeastaan kaahaamaan kohti Hastingsia ja sen matkan pituudesta ei oo mitään tietoa, koska taisin välillä ehkä nukahtaakki.

Sit vihdoinki, kun päästiin Hastingsiin kuski droppas meidät VÄÄRÄN host familyn luokse. Kuinka hitto voi lukea paperista nimen ja osotteen niin väärin että vei meidät ihan täysin väärään paikkaan?? No ei me onneks kauaa keretty siellä olemaan, kun kuski vissiin hokas oman virheensä ja tuli hakemaan meidät pois ja toi oikeat tyypit tilalle. Sit, kun päästiin tän oikean perheen luokse kello oli varmaan 11. En oo varma, koska oon ollu niin väsyksissä ja puoli unessa. Ei jaksettu Reelin kans ees syödä iltapalaa, vaikka sitä yritettiin meille ystävällisesti tarjota, vaan tyydyttiin pariin vesilasilliseen ja painuttiin nukkumaan, eikä tarvinu kauaa ees unta ootelle, vaikka aluks vähän jännitti, että miten saa nukuttua uudessa paikassa.

Mun oli tarkotus kertoa tässä samassa postauksessaa parista ekasta päivästä täällä, mut tää on nyt jo tällanen maraton postaus, että taidan ihan suosiolla jättää ne asiat seuraavaan kertaan.

♥